torstai 28. syyskuuta 2017

Terveellinen suklaa-aprikoosikääretorttu

Kuten edellisessä postauksessani kerroinkin, niin leivoin terveellistä suklaa-aprikoosikääretorttua, joka oli niin hitti, että mua odottaa tänään kotona vain kolmas osa torttua. Reseptin mukaan siitä riittäisi kahdelletoista, mutta kun on kyseessä tämän luokan herkkuperse, voi kääretortun tuhota myös yksin kolmessa illassa. Kääretorttu on siis sokeriton, gluteeniton ja halutessaan myös maidoton. Se yhdistää ihanasti pehmeän suklaisen taikinan kermaisen hedelmäiseen täytteeseen. Sacherkakkukin sen todistaa, että suklaan ja aprikoosin liitto on pyhä! Pidemmittä puheitta reseptiin:


POHJA

2 rkl tummaa makeuttamatonta kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta 
6 valkuaista
3 keltuaista
2 kokonaista munaa
0,5 dl kauramaitoa (/kookosmaitoa tms.)

 TÄYTE

1 dl Flora vispiä (20%) (voi käyttää myös vaahtoutuvaa kaurakermaa)
250 g kevyt tuorejuustoa (10%) (voi käyttää myös vegetuorejuustoa)
1 prk aprikoosi Pilttiä
1-1,5 dl erytritolia


1. Laita uuni lämpenemään 175°C:seen.
2. Sekoita mantelijauhot, kaakao, psyllium ja leivinjauhe keskenään.
3. Vatkaa erikseen valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
4. Laita keltuaiset, munat, kauramaito ja erytritoli isoon kulhoon ja sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi. Lisää joukkoon mantelijauhoseos ja vatkaa tasaiseksi.
5. Nostele lopuksi varovasti valkuaisvaahto joukkoon ja levitä taikina lastalla tasaiseksi levyksi leivinpaperilla vuoratulle pellille.
6. Paista kääretorttupohjaa 10-15 min, kunnes tikkutesti osoittaa sen olevan kypsä.
7. Kumoa hieman jäähtynyt torttupohja leivinpaperia apuna käyttäen toisen "sokeroidun" (erytritolia) leivinpaperin päälle ja irrota paistopaperi varovasti. Pidä irtonainen paistopaperi kuitenkin tortun päällä ja laita vielä sen päälle kostutettu keittiöpyyhe ja anna jäähtyä.
8. Valmista täyte: Vatkaa kerma kovaksi. Sekoita tuorejuusto, Piltti ja erytritoli keskenään ja sekoita seos varovasti kerman joukkoon.
9. Levitä täyte kääretorttulevyn päälle ohueksi kerrokseksi. Jätä reunoista n. 1,5cm täyttämättä.
10. Rullaa torttupohja tiukaksi kääretortuksi ja kääri se leivinpaperiin. Anna kostua mielellään yön yli.


Itsehän en suinkaan antanut kääretortun kostua, sillä olihan sitä pakko päästä maistamaan ja ennen maistamista piti tietenkin kuvata! Kuvissa on siis vielä suhteellisen kostumaton torttu, mutta maistamisen jälkeen käärin sen takaisin pakettiin ja seuraavana päivänä se olikin jo oikein mehevää ja tiivistä!

Mausta ei taaskaan huomaa alkuunkaan, ettei kääretorttuun ole käytetty sokeria tai jauhoja! Itseasiassa torttupohja oli niin loistava, että tulen jatkossa varmasti käyttämään tätä reseptiä kaikkiin terveellisten kakkujen tms pohjiin!

Oletko jo muuten tsekannut nämä reseptit?



Voit seurata minua ja blogiani myös
Facebookissa: Life à la Sara, Instagramissa: lifealasara ja Snapchatissa: @zarrdis
 

2 kommenttia :

  1. Oi miten hyvänkuuloista herkkua <3 Täytyy varmaan joskus kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,suosittelen lämpimästi! :)) Tekisi mieli jo pyöräyttää toinen ::D

      Poista

Kiitos kaunis ♥