sunnuntai 29. toukokuuta 2016

The Best Healthy Baking Recipe by Far!

Tykkään aina välillä kokeilla milloin minkäkinlaisia terveellisistä ainesosista koostuvia leipomuksia iltojen herkutteluun. Välillä leipomukset ovat tyydyttäneet sokerihampaani tyystin ja toisinaan päätyneet suoraan roskiin tai koiralle (ja itseasiassa turhan usein niitä on syöty puoliksi irvistäen). Nyt jauhopeukaloni sai aikaan jackpotin! Tein nimittäin ihan taivaallisen hyviä limejuustokakkusia! Ne eivät sisällä mitään hifistelyä ja eikä tarvitse olla kummoinenkaan terveysintoilijat, että niihin tarvittavat raaka-aineet löytyy valmiiksi kotonta. Juustokakkuset sisältävät runsaasti proteiinia, ei juuri ollenkaan hiilaria, 0 grammaa sokeria ja rasvaakin maltillisesti.


Pidemmittä puheitta reseptiin, josta riittää 6 muffinssin kokoiseen kakkuseen:

POHJA

3/4 dl Whey100 vaniljanmakuista proteiinijauhetta
(käytin Self Omninutrition Micro Whey Active stevialla makeutettua vanilja-päärynä jauhetta)
3/4 dl kaurahiutaleita
15g kookosöljyä
1/8 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
1 rkl erytritolia (tai muuta makeutusainetta)

TÄYTE

200 g Philadelphia 3% tuorejuustoa
1/2 dl limemehua
1/2 dl Whey100 vaniljanmakuista proteiinijauhetta
2 kpl kananmunaa
Erytritolia maun mukaan (laitoin 1/2dl)


Lämmitä uuni 175 asteeseen. Asettele 6 paikkaiseen muffinivuokaan paperivuoat tai käytä silikonista vuokaa, jolloin paperivuokia ei tarvita. Sekoita pohjan ainekset tehosekoittimessa. Jos seos jää liian kuivaksi lisää tilkka vettä joukkoon. Painele sitten seos vuokien pohjalle (kastelemalla sormia seos ei tartu sormiin ja sen saa tasaisesti). Paista pohjia n. 10 min. Surauta sillä välin täytteen ainekset tasaiseksi massaksi tehosekoittimella. Kaada täyte vuokiin (riitti täyttämään käyttämäni silikonivuoat kokonaan). Alenna lämpötila 150 asteeseen ja paista n. 25 minuuttia, kunnes täyte on muuttunut kiinteäksi ja kohonnut vuoista (sisältä saa olla vielä vähän hyllyvää). Jäähdytä vuoassa huoneenlämmössä ja olisi vielä hyvä jos malttaisit säilyttää juustokakkusia jääkaapissa pari tuntia mehevöitymässä ennen nauttimista (itse en malttanut).



RAVINTOSISÄLTÖ 
(1 kpl):

107 kcal
11,6 g proteiinia
3,16 g hiilareita
5 g rasvaa




Jos makeanhimosi on perustasoa, jo yksi kappale riittää, mutta jos olet kuin minä, niin 3 kpl taltuttaa varmasti herkkuhalusi, eikä energiaa siltikään tule kuin pienen aterian verran!


 ...ja eikun herkuttelemaan!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kaunis ♥